Riskipuhe leimaa yhä useammin keskustelua avoimesta tieteestä ja turvallisuudesta. Kun korostamme uhkia ja spekuloimme väärinkäytöillä unohdamme helposti, miksi tiedon avoimuus on nähty demokratian ja yhteiskunnallisen kehityksen perustana.
Aiemmin saatettiin olla ehkä sinisilmäisiä – uskoa, että kaikki tieto päätyy vain hyvään käyttöön. Nyt olemme heränneet riskeihin, eikä tekoälyjen tuoma muutos tee tilannetta yksinkertaisemmaksi. Kuka käyttää tietoa? Miten eri lähteistä yhdisteltävää tietoa voi hyödyntää, ja miten sen mahdollisia väärinkäyttötapauksia voisi edes ennakoida?
Katoavien tietovarantojen uhka
Vaikka nämä ovat perusteltuja kysymyksiä, voi liiallinen varovaisuus olla suurempi uhka turvallisuudelle ja demokratialle kuin avoimuus itse. Tiedon pitää olla saatavilla, jotta se voisi olla hyödyllistä.
Esimerkkejä tiedon tarkoituksellisesta pimittämisestä on valitettavan helppoa löytää.
Yhdysvalloissa Trumpin hallinnon alussa viranomaisten viestintää on rajoitettu kieltämällä epäilyttäväksi leimattujen sanojen käyttö tutkimusraporteissa. Pelkona on, että esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevan tiedon julkistaminen ja jopa sen kerääminen lopetetaan.
Venäjä on vielä karumpi esimerkki epädemokraattisesti hallitusta yhteiskunnasta. Tieto ympäristön tilan muutoksista valtavalla Venäjänmaalla oli alun perinkin hajanaista ja viime vuosina tietovirrat ovat tyrehtyneet miltei kokonaan. Emme varmuudella tiedä edes sitä, jatketaanko aiempia tiedonkeruita, mutta sen tiedämme, että vallanpitäjille mahdollisesti epämieluisaa tietoa ei julkisuuden valokeilaan haluta päästää.
Vaikutukset eivät ole vain hetkellisiä – tiedon poistamisella tai sen keruun lopettamisella on usein kauaskantoisia seurauksia. Jos kadotamme tietovarannot näkyvistämme, menetämme mahdollisuuden ymmärtää kehityskulkuja ja ennakoida tulevaa. Jos tiedonkeruu katkeaa tai tietoa ei ole avoimesti saatavilla, päätöksentekijöiltä ja yhteiskunnan toimijoilta puuttuu keskeisiä työkaluja kriittisten muutosten tunnistamiseen ja yhteiskunnan kehityksen suuntaamisen.
Tietovarantoja tulee aktiivisesti suojella
Tieto ei katoa sattumalta, mutta se voi kuihtua, jos sen ylläpitämiseen ei panosteta. Suomessa ja EU:ssa on perinteisesti pidetty kiinni ajatuksesta, että avaintieto tulee tuottaa, säilöä ja jakaa mahdollisimman avoimesti – koska läpinäkyvyys on demokratian edellytys. Luottamus Tilastokeskukseen ja Eurostatiin on yksi kotimaisen ja eurooppalaisen päätöksenteon kulmakivistä. Jos luotettavaa tietoa ei ole avoimesti saatavilla, miten voimme edistää tiedolla johtamista? Miten voimme puolustaa ympäristöämme, jos edes päätöksentekijät eivät tiedä, mitä suojella?
Suomessa ei ole nähty tarkoituksellista tiedon poistamista, mutta säästösyistä tapahtuva tiedonkeruun supistaminen voi johtaa samanlaisiin seurauksiin.
Esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta koskevassa tiedossa on paljon aukkoja. Seurantatietojen perusteella vain noin puolet Suomen eliölajeista tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuus pystytään arvioimaan. Myös uusiin uhkiin tulisi varautua. Esimerkiksi Itämeren pinnan alaista melua ei vielä seurata kattavasti, vaikka tiedämme, että se on merkittävä ympäristöriski. Vastaavia aukkoja löytyy monilta tieteenaloilta ja säästöpaineet uhkaavat laajentaa niitä.
Avoimuus ei ole naiivi valinta
Sulkemalla pääsy tietoon ei voida taata tiedon pysymistä salattuna silloinkaan, kun salaamiselle on hyvät perusteet. Jos resursseja riittää, pahantahtoisilla toimijoilla on runsaasti keinoja tiedonhankintaan. Pahimmillaan käykin niin, että salaaminen estää tiedon hyötykäytön, mutta ei estä haitallista käyttöä. Tiedon piilottaminen voi myös jättää kentän auki valetiedon levittäjille.
Mahdollisimman suuri avoimuus ei ole naiivi valinta, vaan keino ennaltaehkäistä tahattomia vahinkoja ja varmistaa, että yhteiskunnassamme tehdään päätöksiä parhaaseen saatavilla olevaan tietoon perustuen.
Meidän ei tarvitse hötkyillä tai muuttaa kurssia paniikinomaisesti vaikka elämmekin uhkien aikaa.
Sen sijaan voimme jatkaa määrätietoisesti hyvää työtä, jota tiedeyhteisö on tehnyt vuosikymmenten ajan: tuottaa, tallentaa ja jakaa tietoa avoimesti – koska ilman sitä demokratia jää ontoksi, ja päätöksenteko sokeaksi.
Teksti: Jari Lyytimäki
Kirjoittaja on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsen. TJNK-näkökulma -blogissa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta. Lue muita sarjan kirjoituksia.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
