Opetus- ja kulttuuriministeriö ja CSC kutsuvat tiedejatutkimus.fi -palveluun tietoa tuottavat organisaatiot webinaariin, jossa esitellään tilannetietoa hankkeen etenemisestä.
Asiasanahaku
9.12.2020
Ensimmäinen Tiedekioski oli tarkoitus järjestää 15.–16.1.2021 Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Koronapandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi tapahtuma on päätetty siirtää vuodella eteenpäin.
Tieteiden yö on tieteen oma kaupunkitapahtuma Helsingissä. Vuonna 2021 suurin osa Tieteiden yön tapahtumista järjestetään verkossa.
7.12.2020
Syksyn paneelikokouksissa käsiteltiin tiedeyhteisöltä saapuneet muutosehdotukset julkaisukanavien tasoluokkiin.
Helsinki
Avoimen tieteen syyspäivät järjestetään 7.–8.12. virtuaalisena. Päiviä toteuttamassa on Metropolia-ammattikorkeakoulu ja AMK:ien avoin TKI-hanke.
7.12.2020
Avoimen tieteen syyspäivillä 7.12.2020 jaettiin toista kertaa kansallinen avoimen tieteen palkinto ja kaksi avoimen tieteen edistäjät -palkintoa.
7.12.2020
Oulun yliopiston tiedepoliittinen erityisasiantuntija Miki Kallio vertaa juuri julkaistua Oppimateriaalien avoimen saatavuuden osalinjausta yliopiston omaan avoimen oppimisen linjaukseen.
7.12.2020
Suomalaisen korkeakoulu- ja tutkimusyhteisön kansallinen osalinjaus oppimateriaalien avoimesta saatavuudesta on hyväksytty 29.10.2020 Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen ohjausryhmän kokouksessa.
4.12.2020
Ohjausryhmä jatkaa ensi vuonna uudella kokoonpanolla. Ohjausryhmään nimeää jäseniä suomalaisen tutkimusyhteisön keskeiset toimijat. Uuden ohjausryhmän toimikausi on 2021–22.
CSC:n järjestämässä webinaarissa käydään läpi Qvaimen toiminnallisuuksia ja viimeisimpiä muutoksia.
Tieteen päivien 2021 teemana on Hyvä ja paha tieto. Suomen suurin tiedetapahtuma järjestetään 13.–17.1.2021 poikkeuksellisesti kokonaan verkossa.
2.12.2020
Reseach on Research Institute julkaisi 15 ajuria, jotka muokkaavat vastuullista tutkimuksen arviointia. Helsinki-aloite on listalla mukana.