TENKin toimintasuunnitelma kaudelle 2019 - 2021 on julkaistu

15.05.2019

TENKin toimintasuunnitelma kaudelle 2019 - 2021 on julkaistu

suomi

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan toimintasuunnitelma alkaneelle kolmivuotiskaudelle on julkaistu.

Toimintakauden 2019–2021 tavoitteisiin päästäkseen TENKin tärkeimmät tehtävät perustoimintojen lisäksi ovat seuraavat:  

  • Julkaistaan ja tehdään entistä laajemmin tunnetuksi vuonna 2019 uudistettua ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin ohjetta ja sitoutetaan tutkimusorganisaatioita siihen mahdollisimman kattavasti.  
  • Analysoidaan ja hyödynnetään vuoden 2018 tutkimusetiikan barometrin tiedot tutkimusvilpin ennaltaehkäisyssä. Valmistaudutaan toistamaan barometrikysely kolmen vuoden välein.
  • Järjestetään ENRIOn eurooppalainen tutkimusetiikkakongressi Suomessa lokakuussa 2020.
  • Hoidetaan ENRIOn puheenjohtajuuteen liittyvät velvoitteet mallikelpoisesti ja kehitetään ENRIO-verkoston organisaatiota.
  • Kehitetään tutkimusetiikan tukihenkilöjärjestelmää ja hyödynnetään tukihenkilöverkostoa tehokkaasti hyvän tieteellisen käytännön edistämisessä tutkimusorganisaatioissa.
  • Selvitetään Suomen kansainvälisen tutkijakunnan tutkimuseettisen tiedon tarpeet. Räätälöidään tiedotusta erityisesti englanniksi ja laajennetaan resurssien puitteissa TENKin julkaisuissa vieraiden kielten kielivalikoimaa.  
  • Aloitetaan Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa eli HTK 2012 -ohjeen päivitystyö yhdessä tiedeyhteisön kanssa.
  • Tuotetaan aktiivisesti sisältöä viralliselle tenk.fi-sivustolle ja sähköiseen uutiskirjeeseen yhteistyössä TSV:n muiden toimijoiden kanssa.
  • TENKin ja TJNK:n yhteinen Vastuullinen tiede -sivusto vakiinnutetaan ja sen artikkelituotantoa kehitetään kävijäkyselyiden avulla.

Tavoitelisäyksenä TENKin toiminnan painopistettä voitaisiin siirtää tutkimusvilpin valvonnasta viestinnän ja kansainvälisen yhteistyön suuntaan eli suomalaisen hyvän tieteellisen käytännön aktiiviseen tunnetuksi tekemiseen tutkijanuran eri vaiheissa oleville tutkijoille sekä tutkimusetiikkatoimijoille kaikilla tieteenaloilla Suomessa ja myös Euroopassa sekä pilotoiden Euroopan ulkopuolellakin.  Samalla varmistetaan jatkossakin sekä Suomen kansainvälistyvän tiedeyhteisön integriteetti että tieteellisen tutkimuksen eettisyys, korkea laatu ja luotettavuus. 

Lataa tästä TENKin toimintasuunnitelma kaudelle 1.2.2019 - 31.1.2022.

Tutustu myös TENKin toimintakertomukseen vuodelta 2018.