Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen

Taustaa

Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja tutkimusvilppi aiheuttavat vakavia seurauksia tieteelle. Vaikka ne ovat harvinaisia, kilpailu tiedeyhteisössä saattaa johtaa epärehellisten keinojen käyttöön tieteellisen arvostuksen tai muiden etujen saavuttamiseksi. Tiedeyhteisön tulee siksi vahvistaa hyvän tieteellisen käytännön noudattamista sekä kiinnittää huomiota tutkimuseettisiin kysymyksiin.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta laati ensimmäiset tutkimusvilppiepäilyjen käsittelemiseksi tarkoitetut menettelyohjeet vuonna 1994. Ne uudistettiin vuonna 1998 menettelyohjeiden soveltamisesta saatujen kokemusten sekä aiheesta käydyn kansainvälisen keskustelun pohjalta. Näiden ensimmäisten menettelyohjeiden tavoitteena oli tutkimusvilpin tunnistaminen ja yhteisen normiston vakiinnuttaminen sen käsittelemiseksi.

Eri puolilla maailmaa on viime vuosina keskusteltu vilkkaasti hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja siitä, kuinka hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset voidaan tunnistaa. Keskustelun pohjalta on luotu erilaisia määritelmiä ja niihin pohjautuvia säännöstöjä. Toisaalta määritelmiä ja säännöstöjä on myös kritisoitu voimakkaasti. Jo tieteenalojen erojen vuoksi on mahdotonta sanoa yksikäsitteisesti ja yleispätevästi, mikä on tai ei ole hyvän tieteellisen käytännön mukaista tutkimusta tai toimintaa tieteellisenä asiantuntijana.

Myös Suomessa on alettu keskustella entistä enemmän tutkimuseettisistä kysymyksistä, ja on kiinnitetty huomiota siihen, että väärinkäytösten tunnistamisen ja tutkimisen lisäksi tarvitaan sitoutumista tieteen tavoitteita palveleviin, eettisesti kestäviin toimintatapoihin. Tämän tavoitteen edistämiseksi Tutkimuseettinen neuvottelukunta on laatinut jäljempänä esiteltävän kuvauksen hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tämän myönteisen lähtökohdan tueksi neuvottelukunta on kuvannut esimerkkien avulla, millainen toiminta loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Kuvaukset auttavat yksilöimään toiminnan, joka ei ole hyväksyttävää, ja edistävät näin hyvän tieteellisen käytännön vaalimista. Myös tutkijoiden oikeusturvan kannalta on tärkeää tunnistaa varsinaiset tutkimuseettiset kysymykset ja erottaa ne tutkijayhteisöjen muuntyyppisistä ongelmista.

Neuvottelukunta on samalla uudistanut yliopistoilta, tutkimuslaitoksilta ja ammattikorkeakouluilta saadun palautteen pohjalta aiemmin laatimansa menettelyohjeet hyvän tieteellisen käytännön loukkausten käsittelemiseksi. Menettelyohjeiden avulla hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia koskevat epäilyt voidaan käsitellä nopeasti ja oikeudenmukaisesti. Yliopistot, tutkimuslaitokset ja ammattikorkeakoulut sekä muut tieteellistä tutkimusta harjoittavat organisaatiot voivat sitoutua allekirjoituksellaan menettelyohjeiden noudattamiseen.

Suomalaisen ohjeiston lähtökohtana on, että hyvän tieteellisen käytännön edistäminen sekä sen loukkausten ja tieteelliseen tutkimukseen kohdistuvien vilppiepäilyjen käsitteleminen kuuluvat ennen muuta tieteellistä tutkimusta Suomessa harjoittaville organisaatioille. Tutkimuseettinen neuvottelukunta keskittyy toiminnassaan tutkimuseettiseen keskusteluun ja tiedotustoimintaan ja yleisten ohjeiden laatimiseen tämän pohjalta. Ohjeiden soveltaminen on tutkijayhteisön itsesääntelyä, jolle lainsäädäntö määrittelee rajat.