Tutkimusetiikan tukihenkilöt

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) käynnisti tutkimusetiikan tukihenkilötoiminnan vuoden 2017 alussa. Tutkimusetiikan tukihenkilöjärjestelmän lähtökohtana on ollut tarve vahvistaa kansainvälistyvän tutkijakunnan tietoisuutta suomalaisesta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tätä tarkoitusta varten TENK on kouluttanut yli 60 tutkimusorganisaatioon yli 100 tukihenkilöä antamaan matalan kynnyksen henkilökohtaista tutkimuseettistä neuvontaa. 

Tukihenkilöt neuvovat oman organisaation tutkijoita ja muuta henkilökuntaa. Keskustelu tukihenkilön kanssa on ehdottoman luottamuksellista. Häneltä voi kysyä neuvoa, jos esimerkiksi epäilee hyvän tieteellisen käytännön loukkausta tai jos on joutunut itse epäilyn kohteeksi.

Tukihenkilö tuntee TENKin valvoman hyvän tieteellisen käytännön (HTK) tutkintaprosessin ja voi esimerkiksi avustaa loukkausilmoituksen laatimisessa. Hän ei kuitenkaan toimi asianajajana vaan on neutraali neuvonantaja, joka tarvittaessa neuvoo kiistatilanteen kumpaakin osapuolta. Tukihenkilö ei itse osallistu HTK-prosessiin. Hän ei myöskään ota kantaa, onko vilppiä tapahtunut. Tämä päätös kuuluu HTK-prosessin mukaan organisaation ylimmälle johdolle.

Tutkimusetiikan tukihenkilöt hoitavat tehtäväänsä oman toimensa ohessa ja osallistuvat vuosittain TENKin järjestämiin koulutuksiin. Tukihenkilöitä on valtaosassa Suomen tutkimusorganisaatioita ja heidän yhteystietonsa löytyvät yleensä organisaation intrasta.

TENKin laatimat suositukset tukihenkilötoiminnalle (pdf)

Tukihenkilötoiminnassa mukana olevat organisaatiot:

Yliopistot

  • Aalto-yliopisto
  • Hanke Svenska Handelshögskolan
  • Helsingin yliopisto
  • Itä-Suomen yliopisto
  • Jyväskylän yliopisto
  • Lapin yliopisto
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Maanpuolustuskorkeakoulu
  • Oulun yliopisto
  • Taideyliopisto
  • Tampereen teknillinen yliopisto
  • Tampereen yliopisto
  • Turun yliopisto
  • Vaasan yliopisto
  • Åbo Akademi

Ammattikorkeakoulut

  • Yrkeshögskolan Arcada
  • Centria-ammattikorkeakoulu
  • Diakonia-ammattikorkeakoulu
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Humanistinen ammattikorkeakoulu
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
  • Kajaanin ammattikorkeakoulu
  • Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Lapin ammattikorkeakoulu
  • Laurea-ammattikorkeakoulu
  • Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • Yrkeshögskolan Novia
  • Oulun ammattikorkeakoulu
  • Poliisiammattikorkeakoulu
  • Satakunnan ammattikorkeakoulu
  • Savonia ammattikorkeakoulu
  • Seinäjoen ammattikorkeakoulu
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tutkimuslaitokset

  • Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
  • Eläketurvakeskus
  • Evira
  • GTK
  • Ilmatieteen laitos
  • Ikäinstituutti
  • Kansallisarkisto
  • Kelan tutkimus
  • Kirkon tutkimuskeskus
  • Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
  • Maanmittauslaitos
  • Siirtolaisuusinstituutti
  • Suomen ympäristökeskus
  • Säteilyturvakeskus
  • Teknologian tutkimuskeskus VTT
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • Työterveyslaitos
  • Ulkopoliittinen instituutti
  • Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Muut

  • Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
  • Museovirasto
  • Pelastusopisto
  • Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
  • Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
  • Tieteellinen tutkimus Orton, Invalidisäätiö
  • UKK-instituutti
  • Valtioneuvoston kanslia

 

Lisätietoja tutkimusetiikan tukihenkilötoiminnasta antaa TENKin asiantuntija Iina Kohonen, ks. Yhteystiedot.