Avoimen tieteen kulttuuri

15.03.2018

Avoimen tieteen kulttuuri

suomi

Vastuullisuutta tutkimuksen elinkaaren ajan

Luotettavasti toteutettu tutkimus ja laadukas monimuotoinen tieteellinen julkaiseminen ja tiedeviestintä rakentavat avoimen tieteen kulttuuria sekä luottamusta tieteeseen ja tutkimukseen.

Vastuullinen tutkimus on käsite, johon kuuluu uuden tiedon tuottaminen hyvää tieteellistä käytäntöä noudattamalla, tutkimuksen toteuttaminen eettisesti kestävästi ja vastuullinen viestiminen tieteen etenemisestä ja sen tuloksista. Vastuullinen tutkimus pohjaa tieteen elinkaariajatteluun. Tutkimustyö on prosessi, kokonaisuus, joka kattaa tutkimusidean kehittelyn, tutkimuksen toteuttamisen ja tulosten julkaisemisen, viestimisen ja hyödyntämisen. Vastuullisuus kuuluu tutkimustyön jokaiseen vaiheeseen. Päämääränä on luotettava tutkimus, jonka tuottamaa tietoa käytetään jatkotutkimuksissa ja innovaatiotoiminnassa sekä kasvattamaan yhteiskunnan käytössä olevaa tietopääomaa.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan rakentama Vastuullinen tiede -sivusto kokoaa yhteen tietoa hyvästä tieteellisestä käytännöstä, tutkimusetiikasta, vastuullisesta tiedeviestinnästä ja avoimen tieteen kulttuurista. Sivusto julkistettiin Etiikan päivänä 15.3.2018. Sivuston julkaisemisen yhteydessä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, akateemikko Risto Nieminen ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansleri emerita Krista Varantola keskustelivat, mitä haasteita liittyy vastuulliseen tieteeseen.  Seuraavat asiakohdat nousivat esille keskustelussa.

Vastuullista tutkimustyötä

Tiedettä ja tutkimusta kohtaan tunnettu arvostus ja luottamus vaikuttavat haluun hyödyntää tieteellistä tietoa yhteiskunnassa. Tutkijan ammattitaitoon kuuluu oman tieteenalan syvällisen ja systemaattisen tuntemuksen lisäksi kyky noudattaa hyviä tieteellisiä käytäntöjä sekä tutkimusetiikan ja tieteen julkisuuden tuntemus. Vastuullinen tiede liittyy tutkimuksen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja tunnistaa niihin liittyvät lainsäädännölliset sidokset. Vastuullinen tiede on termi, joka kattaa aiemman käsitteen elsa (ethical,  legal, socio-economical aspects of research) ja käsitteen rri (responsible research and innovation).

Avoimen tieteen aikakaudella kokonaisvaltainen käsitys tieteen tekemisestä ja tieteen julkisuudesta tutkimuksen elinkaaren aikana on tärkeää. Tutkimuksen elinkaaren vaiheet – tutkimuksen suunnittelu, tutkimustyö, julkaiseminen ja jatkokäyttö – eivät ole erillisiä vaan muodostavat kokonaisuuden. Tutkimuksen elinkaaren kaikissa vaiheissa on huolehdittava vastuullisen tieteenteon käytäntöjen toteutumisesta. Esimerkiksi tutkimusaineistojen avoin saatavuus edellyttää, että jo tutkimusta suunniteltaessa on ratkaistu aineiston hankintaan, käyttöön ja säilytykseen liittyvät eettiset ja juridiset kysymykset.

Jotta avoin ja vastuullinen tutkimuskulttuuri voi toteutua, tarvitaan ajankohtaisiin haasteisiin vastaavaa koulutusta tutkimusetiikasta, tieteen julkisuudesta ja tiedeviestinnästä. Esimerkiksi toukokuussa voimaan tuleva tietosuoja-asetus muuttaa henkilötietojen käyttöä tutkimuskäytössä.

Vastuullista tieteen julkisuutta

Viestintä on tärkeä osa tutkimuksen tekemistä. Ammattimainen tutkija osaa tuottaa tietoa ja viestiä siitä. Tiedeviestintä on sekä tiedeyhteisöjen sisäistä että ulkoista tiedonvälitystä ja vuorovaikutusta tutkimustiedosta. Viestintä kattaa koko tutkimuksen elinkaaren: se on osa tutkimuksen suunnittelua, toteutusta, tulosten julkistamista ja tutkimusaineistojen jatkokäyttöä.

Tiedeviestintä on kattotermi tieteen julkisuudelle ja yhä monipuolisemmille vuorovaikutteisille tavoille viestiä. Tiedeviestintä tuo tieteen tulokset yhteiskunnan hyödynnettäviksi, mahdollistaa kansalaiskeskustelun ja lisää luottamusta tieteeseen.

Viestinnässäkin pitää olla vastuullinen, jottei synny virheellisiä käsityksiä tai vääriä odotuksia tulosten hyödynnettävyydestä. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan tuoreet tiedeviestinnän suositukset korostavat tiedeviestinnän olevan osa vastuullista tieteen tekemistä.

"Lakkaa laskemasta, ala lukea"

Julkisesti rahoitetulta tutkimukselta edellytetään yhä suurempaa näkyvyyttä, vaikuttavuutta ja avoimuutta sekä tutkimustulosten ja tietoaineistojen avointa saatavuutta. Mutta miten vaateet heijastuvat tapaamme palkita tutkimuksen tekemistä? Tieteellinen julkaiseminen on tutkijoille tärkeä meritoitumisen tapa. Tutkijoiden urakehityksen arviointiin tarvitaan määrällisiä kriteerejä, mutta arviointia tulee kehittää laadullisempaan suuntaan, pois liian mekanistisesta julkaisujen ja siteerausten määrän laskemisesta. "Lakkaa laskemasta, ala lukea" kiteyttää, mihin suuntaan tutkimuksen arviointeja on kehitettävä.

Ajankohtaisia tutkimuseettisiä ongelmia, jotka liittyvät julkaisujen määrään perustuvaan arviointiin, ovat plagiointi  ja kiistat tekijyydestä, eli mikä osuus tutkimuksen tekemisestä oikeuttaa mainintaan tutkimusjulkaisun tekijänä. Tutkimuseettinen neuvottelukunta on juuri julkaissut tieteellistä tekijyyttä koskevan suosituksensa.

Tutkimusaineistot pyritään avoimen tieteen hengessä tekemään laajasti käytettäviksi uusissa tutkimushankkeissa ja innovaatiotoiminnassa. Samalla lisätään yhteiskunnan tietopääomaa. Avoimeen dataan liittyy myös kysymys alkuperäisen tutkimusaineiston tuottajien tuottajien arvostamisesta ja palkitsemisesta.

Tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden seurantaa, palkitsevuutta sekä kriittistä arviointia on kehitettävä. Tiedeyhteisön oma aktiivisuus on ensiarvoisen tärkeää, kun rakennetaan kannustavaa toimintakulttuuria.

 

****

Vastuullinen tiede -verkkosivusto, tiedeviestinnän suositukset ja suositus tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopimiseksi ovat valmistuneet osana opetus- ja kulttuuriministeriön vuosina 2015–2018 rahoittamaa hanketta Tiedon jakaminen luo vaikuttavuutta: tekijyys, tiedon kuratointi ja hyvät tiedeviestinnän käytänteet (OKM/122/524/2015). Hankkeen päävastuulliset tahot ovat Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK). Neuvottelukunnat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön tiedehallinnon asiantuntijaelimiä.

Suositukset ovat ladattavissa:

Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset ja www.tjnk.fi

Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan suositus 2018

Lisätietoja:

Pääsihteeri Reetta Kettunen, reetta.kettunen@tjnk.fi, p. 040 733 5935 (tiedeviestintä)

Pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof, sanna-kaisa.spoof@tenk.fi, p. 050 594 1909 (hyvä tieteellinen käytäntö)